Ostin tänään ihania laukkuja, jotka valmistettu laukku- ja kenkätehtaassa Espanjassa. Ilmeisesti en lapsena saanut leikkiä kyllikseni, kun näinkin "isona" tunnen primitiivistä iloa kauniista, uusista tavaroista ja siitä, että saan tarjota niitä myös muille.

 Tänään oli loistava kauppapäivä, mikä Naantalissa on kesäajan ulkopuolella kovinkin harvinaista. Jälleen kerran totesin, että kauppiaan työ on niiiin mun juttu. Kaikista vastoinkäymisistäkin huolimatta koen, ettei näin perusuteliaalle ja elämännälkäiselle ihmisille mikään sovi niin hyvin kuin se, että saa muutaman kerran päivässä sukeltaa toisen ihmisen elämään. Ahmia trendejä, tunteita, matkakokemuksia; mitä milloinkin. Aina yhtä ihanaa ja aina yhtä opettavaista. Aikamoinen aitiopaikka!

Ja lopuksi hatunnosto Juhani Tammiselle. Hän kertoi (ja kirjoittikin) rohkeasti työuupumuksesta, joka on koskettanut meistä useita. Ehkä tämä "miesnäkökulma" antaa asialle myös katu-uskottavuutta. Liian usein törmää niriseviin pikkupomoihin pikkuisine sieluineen, jotka vakaasti tuntuvat uskovan, että ihmiset ihan leikinpäiten sairaslomille joutuvat ja että lääkärit niitä fiilispohjalta myöntävät. Eipä se ihan näin taida mennä. Vanha totuushan on se, että jollei ihminen tajua höllätä ajoissa, niin lopulta kroppa pakottaa lepäämään. Ehkei myöskään kannata heittää sitä ensimmäistä kiveä; varsinkaan  kun ei tiedä, mistä kaikesta ihmisen uupumus ja ylikuormitus johtuu.

Ihmiset voisivat muutenkin olla hiukan armollisempia sekä itseään että toisiaan kohtaan. Elämä on lyhyt, saavutuksemme ovat useimmiten vain veteen piirretty viiva ja rahassa ei kannata mitata oikeastaan mitään.